Uupumus, palautuminen ja merkityksen uudelleen löytäminen

Keväällä 2018 psykiatri pisti minut sairaslomalle. Diagnoosi kuului ”Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, lievä masennustila ja sopeutumishäiriö sekamuotoinen ahdistus- ja masennusreaktio”. Uupumukselle tai työuupumukselle ei nimittäin ole diagnoosia Suomessa vaan kategorisoituu masennuksen alle. Minulle tämä tuli uutisena.

Erittäin tuskallisen vuoden jälkeen jolloin olin yrittänyt painaa töitä uupumuksesta huolimatta olin vihdoin ”vapaa”. Hyppäsin pois perustamastani yrityksestä ja päätin aloittaa elämäni alusta. Mutta en tiennyt mitä se edes tarkoitti. Pääasia oli vaan luopua vanhasta.

Fyysisen kivun helpottamisen ja, ainakin siedettävän, unirytmin löytämisen jälkeen olin henkisesti vakuumiputkessa. Ainoastaan tyhjyys ympäröi arkeani. Arki, josta oli aiemmin löytynyt aamutreenit lähes joka päivä, oli se sitten uintia, juoksua tai pyöräilyä tai jopa kahta näistä peräkkäin, muuttui. Oman yritykseni työ johon olin suhtautunut suurella intohimolla ja jonka olin omalla työpanoksella osittain rakentanut ja vienyt Aasiaan asti, ei sitäkään enää ollut.

Yritin henkisessä kamppailussani kerätä murusia lattialta ja pikaliimalla koota itseni.

Aki Hintsan tuttuun kysymykseen “Kuka sinä olet?” en olisi pystynyt vastaamaan. Vietin kesän suurilta osin omalla parvekkeella, lukemalla kirjoja ja lenkkeilessä koiran kanssa. Ajoittain tunsin valtavan tuskallisia hetkiä jolloin koko identiteettini mureni ja kuoren alta en löytänyt mitään. Yritin henkisessä kamppailussani kerätä murusia lattialta ja pikaliimalla koota itseni. Koska luulin, että jos en sitä tekisi jäljelle jäisi ainoastaan tyhjä tarpeeton sielu. Kuka sellaista kaipaisi?

Olin tottunut ratkaisemaan ongelmia, neuvottelemaan sopimuksia, oli kyseessä sitten sijoittajat tai asiakkaat. Tunsin itseni tarpeelliseksi. Ympärillä oli ihmisiä jotka kysyivät apua ja ns “zonessa” oleminen on uskomaton fiilis. Kaikki tuntuu sujuvan ja roolini maailmassa oli selkeä. Toinen tärkeä komponentti oli treenit. Tunsin itseni voimakkaalta ja hyväkuntoiselta, ja olinhan minäkin jo Ironman. Ei riittänyt start-up toimarin haasteet. Piti ottaa kovin kestävyyskisa vielä siihen kylkeen.

Lainaten Descartes lausetta ”I think, therefore I am”, minun kohdallani se oli enemmänkin ”I do, therefore I am”. Voisi sanoa että tekeminen toimi julkisivuremonttina rakennukselle jonka perusteet oli hajoamassa. Tekeminen toi kavalan ja valheellisen merkityksen tunteen jonka sekoitin syvään merkitykseen. Mistä olisin tiennyt eron kun olin koko elämän juossut täysiä eteenpäin?

Kun identiteetti oli kiinni tekemisessä

Oliko elämäntyylini “sustainable”? Jos identiteettini ylläpitämiseen kuului kyseiset haasteet, oliko se oikeasti kestävää pitkällä tähtäimellä? Ei tietenkään. Se oli illuusio. Kun nyt jälkikäteen katson tuonaikaista elämäntyyliäni huomaan että fokus tosiaan oli pelkästään pinnallisessa tekemisessä. Uni, lepo, sosiaalisuus ja muut komponentit tasapainoista elämää olivat kaikki neuvoteltavissa ja hoidettavissa “myöhemmin”. En edelleen usko että ihminen voi saavuttaa suuria asioita olematta ainakin vähän vinksahtanut ja epätasapainossa. Ehkä se on saavutusten hinta. Ehkä ei. Se jää selvitettäväksi.

Yrittäjäksi lähtiessä vapaus on tärkeä osa päätöstä, mutta ironisesti yrittäjät asettavat itsensä entistä isompiin kahleisiin kuin palkkatyöntekijät.

Kesän edetessä syvensin meditaatioharjoituksiani (lue meditaationeuvoni), päästin irti tekemisen henkisestä vankeudesta ja päätin että tämä on nyt mun elämä ja se tuo tullessaan mitä tuo. En seissyt ainakaan täysin enää vakuumiputkessa. Tämähän pohja tuntuikin kestävämmältä, mutta oliko se? Uni oli menossa parempaan suuntaan, uusia hyviä tapoja lisätty elämään (ei puhelinta makkariin ym.) ja yhtäkkiä huomasin etten tarvinnutkaan Ironman treeniä tai tuota valtavaa stressiä enää. Helpotus. Olin silti edelleen lääkityksellä (Venlafaxin, joka on masennuslääke) ja kivut alavatsassa ei ollut poistunut täysin.

Noin kolmen kuukauden ajan totaalinen irtiotto toi mukanaan kevyemmän olon ja ns ”reboottasi” järjestelmäni osittain. Olin antanut keholleni levon jota se tarvitsi ja fokusoinut täysin muihin asioihin. Pahimmat ahdistuskohtaukset ja kivut eivät enää tullut takaisin, mikä oli luonnollisesti valtava helpotus. LinkedIN:ssä tai missään työasioihin liittyvissä foorumeissa en ollut käynyt.

Strategiani irtiottoon oli toiminut siihen asti. Mutta kun lepo oli tehnyt tehtävänsä ja tulevaisuus ei enää tuntunut toivottomalta merkityksettömyyden tunne palasi. Olin palautumassa hyvään tahtiin mutta kestävämmän pohjan luominen vaati merkityksen tunnetta. Huomasin että olin pudonnut syvemmälle masennukseen jonka myös lääkäri huomasi sairaslomaa pidentäessä. Lievä masennus oli nyt ”moderate”, eli keskivaikea.

En ole koskaan tiennyt mitä tehdä aikuisena, vaan mennyt eteenpäin ja löytänyt asioita jolla olen täyttänyt aikani ja josta olen löytänyt merkityksen. Lopetin työni rahastossa ja siirryin yrittäjäksi koska koin että se ei tuonut minulle tarpeeksi sisältöä elämään. Siinä vaiheessa elämää itse yrittäjyys ja uusi tutkimaton start-up elämä toi jännitystä ja merkitystä elämään.

Joka päivä oli haaste voittaa itsensä ja kehittyä ihmisenä. Ja se toimi 6-7 vuotta kunnes samat rahoitusongelmat, samat haasteet ja samat neuvottelut asiakkaiden kanssa tuli ja meni syklisesti joka kuukausi ja vuosi.

Merkityksen löytäminen

Ehkä se on ikä, ehkä jotain muuta, mutta ensimmäistä kertaa merkityksellisyys tekemisessä oli täysin auki. Minun oli pakko löytää jotain josta minulle ensisijaisesti tulisi lämmin, hyvä ja merkityksellinen olo. Raha ja muut asiat saivat nyt siirtyä alaspäin prioriteettilistalla. Päätin yksi kesäpäivä käydä moikkaamassa ystäviä The Shortcutissa start-up hubi Maria 01:ssä. Olin sillon tällöin pitänyt luentoja yrittäjyydestä ja rahoituksesta siellä ja mietin että voisin tehdä pari pro-bono keikkaa ja kokeilla miltä se tuntuisi.

Ilmeisesti palaute viime luennoista oli ollut hyvää koska pari päivää palaverin jälkeen minulta kysyttiin mikäli kiinnostaisi lähteä Nigeriaan ja Kosovoon osana Slushin Global Impact Accelerator-ohjelmaa. Yhtäkkiä tunsin ilon ja merkityksen palaavan. Ehkä tästä voisi tulla jotain. Elokuun lopussa astuin Lufthansan koneeseen, kohteena Port Harcourt ja sieltä Owerrin kaupunkiin Heart Incubation Hubiin, jossa kaksitoista Nigerialaista impact start-uppia odotti.

Keikka Nigeriassa oli kaikin puolin uskomaton. Sain tavata innokkaita yrittäjiä jotka oikeasti ratkaisivat merkityksellisiä ongelmia. Esimerkiksi Arone rakensi droneja jonka tehtävä oli lentää verta sairaaloiden välillä nopeasti, koska Nigerian tiet olivat huonossa kunnossa dronet olivat nopeampi ja tehokkaampi vaihtoehto. Vida ICT sen sijaan päivitti sairaaloiden paperipohjaiset järjestelmät digitaaleiksi.

Molemmat firmat olivat perustettu koska ystävä oli kuollut sairaaloiden hitaaseen toimintaan. Näillä yrityksillä oli halukkuus muuttaa maailmaa ja selkeä missio tehdä tästä parempi paikka.

Palautuminen

Syksyn aikana jatkoin luentojen pitämistä ja kävin Kosovossakin jopa kaksi kertaa, ensimmäisen kerran Slush GIA-projektin kanssa ja toisen kerran Suomen suurlähetystön kutsuvieraana. Huomasin että ihmiset olivat aidosti kiinnostuneita mitä minulla oli sanottavaa ja tunsin että pystyin auttamaan muita. Merkityksen tunne oli palaamassa ja oloni parani viikko viikolta.

Päätin alkaa kirjoittamaan ajatuksiani yrittäjyydestä ja elämästä paperille ja julkaisemaan ne blogissa. Nimeksi halusin jotain inhimillistä ja päädyin lopulta nimeen Licence to Fail. Startup-maailman James Bond jolla oli oikeus epäonnistua.

Julkaisin sivuston joulukuussa Slushin yhteydessä. Avoimet, julkiset puheeni uupumisesta olivat levinneet ja päädyin Slushin Evergreen lavalle Nora Rosendahlin ja Hintsa Performancen James Hewittin kanssa puhumaan yrittäjyydestä ja palautumisesta.

Päätin että käytän 2019 vuoden puhumiseen, kirjoittamiseen ja mentorointiin koska se tuntuu hyvältä ja merkitykselliseltä. Ehkä jatkan vielä monta vuotta, who knows? Puhujana minut voi buukata muun muassa MySpeaker ja Puhujatorin kautta. Teemana on yleensä todella brutaali katsaus uupumiseen ja sen ennaltaehkäisyyn. Voit kuunnellaa myös Kahvihuoneen podcastin jossa puhun uupumisesta ja masennuksesta.

Olen myös iloinen että uupumisesta puhumaan enemmän tänä päivänä kuin koskaan. Uupumukseen on monta eri tietä ja tunnen ainoastaan tien yrittäjyyden kautta. Minkä takia fokusoin juuri yrittäjän uupumiseen kun kirjoitan ja puhun. Yrittäjäksi lähtiessä vapaus on tärkeä osa päätöstä, mutta ironisesti yrittäjät asettavat itsensä monesti isompiin kahleisiin kuin palkkatyöntekijät. Yrittäjyys ei ole vapautta. Ainakaan kaikille. Ja yrittäjyys merkityksen tunteen puutteessa voi tuhota henkisesti.

Miten mennä eteenpäin?

Mikäli olet ajautunut tai ajautumassa uupumukseen, suosittelen asian myöntämistä avoimesti. Jo siitä koet valtavan helpotuksen. Trust me. Muista myös että ihminen aliarvioi omaa kykyänsä sietää vastoinkäymiset ja yliarvioi tuntemansa onnen menestyessä.

Uupumus ja sen aiheuttama masennus on nyt jälkikäteen parasta mitä minulle on tapahtunut. Mikäli en olisi ollut pakotettu pysähtymään olisin säntäillyt omaa häntääni jahdaten kunnes se lopulta olisi iskenyt ehkä 60-vuotiaana, jolloin kehon valmius käsitellä asia ei olisi yhtä hyvä kuin nyt.

Nyt pysähdyin alle 40-kymppisenä ja olen varma että tulevat vuodet ovat parhaita elämässäni. Kärsin tätä kirjoittaessa kesäkuussa 2019 edelleen alavatsakivuista ja selkäkivuista silloin tällöin, enkä voi vieläkään oikeastaan treenata sen enempää. Syön edelleen myös masennuslääkettä.

Ensimmäisestä ahdistuskohtauksesta on jo yli kaksi vuotta enkä ole vieläkään täysin palautunut. Palautuminen saattaa kestää vielä vuosia mutta minulla ei ole kiire. Tiedän että tulevaisuus odottaa kaikessa rauhassa. Voin kuitenkin huomattavasti paremmin ja olen löytänyt uuden suunnan.

Noora (Website)

administrator