Uupuneen päiväkirja

Kuinka hämmentävää on kokea oireita joista ei tiedä mistä ne johtuu?

Mitä yrittäjä voi tehdä tilanteessa jossa oma yritys on pelissä? Mitä itse mietin ahdistuksen ja kivun kynsissä?

Jälkikäteen tarinat kuulostaa aina loogisemmalta. Ihmismieli sovittelee niitä oman tahdon mukaisesti kuulostamaan jotenkuten järkeviltä, ja sitten että niissä olisi joku selkeä punainen lanka.

Ei minulla ollut ensimmäisistä oireista lähtien mitään tietoa mihin suuntaan oireet tai elämäni oli menossa. Jenkeissä sanotaan että ”hindsight is 20/20”, eli helppoa olla jälkiviisas.

Kirjoittaessani tätä aikajanaa vuodesta joka oli kaikilla mittareilla elämäni tuskaisin muistin kaikki päivämäärät ulkoa. Niin monta kertaa olen jauhannut tätä omassa päässä, etsien syitä ja seurauksia. Joita ei ole. Kun masennus tai uupumus iskee se ei noudata mitään dramaturgian kaareen käsikirjoitusta.

Kun luet alla olevaa aikajanaa ja sen tapahtumia saatat miettiä mitä ihmettä minä oikein olen puuhaillut. Minäkin, mutta ainoastaan jälkikäteen. Tapahtumahetkellä kaikki on ollut, ei nyt loogista, mutta siihen hetkeen nähden omasta mielestäni järkevää. Kirjoittaminen on myös osittain tästä syystä ollut raskasta ja tunteita herättävää, ja useasti olen ahdistunut sekä purskahtanut itkuun kesken kaiken.

Kauan olen myös miettinyt miksi jaan tätä tarinaa. Syy on yksinkertainen. Jos olisin jostain löytänyt vastaavan tarinan itse, ehkä olisin tehnyt joitain päätöksiä eri tavalla. Ja siten selvinnyt vähän helpommalla kuin miten tässä nyt kävi.

Suurin ongelmani oli etten tiennyt mikä minulla oli, tai mitä minulla voisi olla. Oireet olivat niin sekavia ja monesti fyysisiä. Johtuiko ne treenistä, työstä vai työn merkityksen tunteesta? En vieläkään osaa sanoa. Varmasti yhdistelmä kaikkea kolmea mutta alan enemmän ja enemmän epäilemään että kyse oli merkityksen tunteen puutteesta.

• 1.5.2022

  Ensimmäinen voimakas ahdistus sekä alavatsakipu ja pissahädän tunne

• 2.5.2022

  Ensimmäinen lääkärikäynti

  Alavatsa ja eturauhastarkastus – mitään ei löydy. Lääkäri epäilee että joku lihas on ehkä jumissa tms. Määrää Melatonin 3 mg uneen koska valittelen samalla nukkumiseen liittyviä ongelmia.

• 4.5.2021

  Haartmanin sairaalaan

  Alavatsa sekä ahdistustuskat ovat niin voimakkaat että lähden 22 aikoihin päivystykseen jossa otetaan verenpaine, virtsanäyttö, verikoe sekä alavatsan ja kivesten ultraääni. Mitään ei löydy ja minua pyydetään palaamaan mikäli kivut jatkuu yli kolme viikkoa. Palaan kolmen aikaa yöllä kotiin, helpottuneena mutta samalla hämmentyneenä miten ei voi löytyä mitään kun olo on näin karmee.

• 8.5.2021

  Urologi

  Tuskaisen viikonlopun jälkeen urologi tutkii kivekset sekä alavatsan. Epäilee tyrää mutta ei ole varma. Lääkkeeksi saan Panadol Forte 1 g, Burana Slow 800 mg sekä Tramal Retard 150 mg.

  Oireiden muoto on sekoitus jatkuvaa pissahätää sekä palava tunne alavatsassa.

• 8.5.2021

  Fysioterapia

  Samana päivän käyn myös fysioterapiassa. Fysioterapeutti tutkii ja epäilee lonkankoukistajaa sekä lihasten epätasapainoa lantion alueella. Saan erilaisia harjoituksia tehtäväksi kotona. En osaa erottaa johtuuko pissahädän tunne ahdistuksesta vaan olenko ahdistunut koska minua sattuu. Etsiminen ja itsetutkiskelu tuntuu toivottomalta.

• 9.5.2021

  Työmatka Ruotsiin

  Jätän Tramalit kotiin ja lennän Ruotsiin jonka kautta tarkoitus olisi lentää vielä loppuviikosta Madridiin palaveriin Vodafonen kanssa. Tukholmassa kuitenkin ahdistus ja pissahätä iskee täydellä voimalla ja lukitsen itseni hotellihuoneeseen jossa yritän Panadolin ja Buranan avulla selvitä huomiseen. Samalla kun pahin ahdistuneisuus ja kipu iskee tuntuu siltä että aika pysähtyisi. Olen valmis tekemään lähes mitä vaan että pääsen pois tästä olotilasta. Joka sekunti on taistelua lievennyksen pehmeästä kosketuksesta.

  Jos ajattelisin jotain mukavaa, se voisi tuoda tilapäistä lievennystä. Päätän että minusta ei ole Madridin reissuun. Kaikki kehoni solut huutaa kurkku suorana ideaa lähteä Madridia vastaan. Perun ja buukkaan lennon takaisin Helsinkiin. Tämä kontrollin ottaminen elämästä tuo pientä lievennystä ja matkalla kotiin huokailen helpotuksesta etten tyhmänä lähtenytkään Espanjaan.

• 10.5.2021

  Lääkepaniikki

  Palaan lennolla takaisin kotiin mutta illasta tulee tuskainen. Päätän kokeilla Tramal Retardia ennen nukkumaanmenoa. Aineen vaikuttaessa kaikki ahdistus ja kipu poistuu (tunne on 9 päivän helvetin jälkeen taivaallinen) mutta samalla koen etten saa henkeä. Alan hyperventiloimaan ja soitan yhdeltä yöllä terveysneuvontaan. He rauhoittavat minut sanomalla että sivuvaikutuksiin kuuluu tällaiset reaktiot. Olen yksin kotona ja pelkään että minulle saattaa tapahtua jotain nukkuessa. Itken sängynreunalla (mikä minulla on ja miksi tämä tapahtuu minulle?) kunnes valun sänkyyn ja nukahdan puhelin vierelläni, mikäli joudun pikaisesti soittamaan hätäkeskukseen.

• 12.5.2021

  Urologi

  Viimeiset päivät ovat olleet karmeaa henkistä ja fyysistä tuskaa joten varaan ajan urologille jolta pyydän lähetteen uuteen ultraääneen, koska haluan niin sanotun “second opinion” ensimmäiselle tutkimukselle. Kerron myös urologille että noi Tramalit olivat aika karmeita. Saan lähetteen ultraääneen jonka voin varata koska haluan.

  Samana iltana karmea tunne valtaa jälleen kehoni, soitan Mehiläiseen ja pyydän aikaa ultraääneen mahdollisimman pian. Onnistun saamaan ajan jo seuraavalla päivälle joka on lauantai. Tässä tilanteessa en keksi mitään parempaa tekemistä lauantaina kuin saada tietää mikä siellä alavatsassa vaivaa. Pelkään mitä saattaisi löytyä mutta samalla vaadin helpotusta. Jos siellä ei nyt ole mitään, miksi voin näin huonosti.

• 13.5.2021

  Ultraääni 2

  Saavun paikalle huonon yöunen jälkeen. Odottelen jännittyneenä jalkoja heiluttaen vuoroani. Odotushuoneen äänetön TV-lähetys korostaa surrealistista tunnetta ja muistuttaa David Lynch maisesti absurdista tilanteestani. Mietin mitä ihmettä minulle on tapahtumassa. Ja miksi. Eikö kukaan osaa sanoa? Ajatukset ovat kaasuttavia Formula-autoja jolle juuri on näytetty vihreitä valoja. En saa hiljennettyä negatiivista ajatusvyöryä ja aika tuntuu pysähtyvän. Lopulta kuitenkin minut kutsutaan sisään. Riisun housuni ja paidan. Vapisen. Pelottaa. Löytyykö sieltä jotain vaarallista?

  Lääkäri hieroo vaseliinia ultraäänilaitteeseen ja tutkii ensin kivekset jonka jälkeen hän siirtyy alavatsaan. Yritän katsoa ruudusta jos sieltä näkyisi jotain, mutta en tajua näytön sisällöstä mitään. Keskeytän karmean hiljaisuuden kysymällä mitä hän näkee. Hän ei vastaa heti vaan jatkaa skannaamista. “Kävisitkö virtsaamassa niin näen paremmin”. Miksi hän ei vastaa? Miksi mun pitää mennä vessaan? Minun tekee mieli huutaa hänelle että kertoisi mitä helvettiä hän siellä näkee mutta päätän että siitä ei varmaan seuraisi hyvää.

  Käyn vessassa ja palaan hermostuneena paikalleni. “Noh, näkyykö mitään nyt?”. Lääkäri skannailee ja katselee ruutua. Jännitän jalkalihakset kovana ja vapisen koska en halua kuulla eturauhas-syövästä tai vastaavasta. Minullahan on vielä elämä edessä! Lääkäri kääntyy puoleeni ja sanoo hymyillen “Ei tällä kuule mitään syöpää ole, eikä kyllä mitään muutakaan. Kaikki hyvin. Voit laittaa housut jalkaan.”

  Hypokondrinen minä poistuu helpottuneena paikasta keväisen Helsingin auringonpaisteeseen. Kivut ovat lieventynyt merkittävästi vaan ja ainoastaan tiedosta etten tule kuolemaan ainakaan pian (näin ainakin ajattelin). Vaikka kivuille ja oudolle ahdistukselle ei vieläkään ole mitään diagnoosia tai selitystä, alitajunnassani vaanii pieni mutta lähes huomaamaton tyytymättömyys. Aavistan ettei tämä ole vielä loppu.

• 15.5.2021

  Fysioterapia

  Konsultoin fysioterapeuttia tilanteesta ja kerron että fyysistä ongelmaa ei löydy ainakaan ultraäänen tai lääkärien mielestä. Hän ehdottaa kevyttä liikuntaa ja jatkuvaa lonkankoukistajan venytystä ja vahvistamista.

• 20.5.2021

  Helpotus

  Lähes kolmen viikon tuskan jälkeen kivut ja ahdistus on poistunut. En ole treenannut ja olen vähentänyt työtaakkaa ja perunut ulkomaan työmatkoja. Tässä vaiheessa epäilen (jälkikäteen väärin) että tilanne on parantunut treenitauon takia. Epäilen vieläkin että kyseessä on fyysinen oire, esimerkiksi lihas tai hermo.

• 8.6.2021

  Toinen voimakas ahdistus- ja kipukohtaus

  Työmatkalla Ruotsissa herään karmaisevaan ahdistukseen ja pissahädän tunteeseen. Aika pysähtyy ja maailma on muuttunut harmaaksi. Itkun purkaminen on mahdotonta. Sisälläni kyyneleet painaa silmien takana kuin paloletku joka tukittu neulan kokoisella reiällä. Yhteinen työristeily Tukholman saaristossa on selviytymiskeikka. Yritän juomalla hakea helpotusta mutta olotilaa ei muutu. Lopulta laiva tulee takaisin satamaan ja palaan uupuneena sekä helpottuneena hotelliin.

• 9.6.2021

  Tuska valuu vapaa-ajalle

  Työkonferenssin jälkeen vietän viikonlopun ystävien sekä äidin kanssa. Huomaan että ahdistus ja masennuksen tunne iskee rajusti tilanteisiin jossa minulla on normaalisti hauskaa. Kehoni pitää huolta etten tunne mitään muuta kuin kipua ja ahdistusta koko viikonlopun ajan. Käyn keskusteluja itseni kanssa hämmentyneenä ja pyydän kehoa antamaan minulle paussin tuskasta. Keho ei kuuntele vaan pitää huolta siitä että mikä olisi ollut ikimuistoinen ilon viikonloppu on synkin elämässäni. Miksi?

• 13.6.2021

  Helpotus

  Palattuani kotiin kipu ja ahdistus helpottaa jälleen kerran. Tässä vaiheessa en tajua enää mitään. En löydä mitään korrelaatiota kohtauksille. Ne tulee vapaa-ajalla, joskus töissä, joskus treenatessa. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen totaalisesti epäsynkassa oman kehoni kanssa. Se ei tottele. Ohjaimet mun elämään on nyt tällä pimeän mustalla seuralaisellani joka ei suostu kertomaan mulle miksi hän kiusaa.

• 24.6.2021

  Työmatka New Yorkiin

  Matka oli viimeinen jonka tein ennen kuin pimeydestä, ahdistuksesta ja kivusta tuli päivittäisiä seuralaisia. Nautin suuresti tästä matkasta. Heräsin viiden maissa aamulla (jetlagi länteen on hyvä) ja menin Central Parkiin juoksemaan. Puisto on jo kuudelta aamulla täydessä vauhdissa ja ihmiset kannustavat toisiaan ”Looking good, keep going” ja vastaavilla lauseilla juostessaan. Tapaan konferenssin aikana NFL-tähtiä, Washington Capitalsin sekä Boston Celticsin omistajat. Elämä on hienoa!

• 1.7.2021

  Kisko Triathlon-kisa

  Neljän tunnin yöunen ja pahan jetlagin (palasin Nykistä päivää ennen) jälkeen lähden Kisko Triathlonin perusmatkalle, 1,5 km uinti

  a, 40 km pyörää sekä 10 km juoksu. Astun maaliviivan yli aikaan 2.42 joka on ihan ok, huomioiden olosuhteita.  Innostuneena hyvästä päivästä päätän lähteä vielä parille bisselle kaverin kanssa. Palautumisen kannalta ei ehkä maailman fiksuin veto…

• 7.7.2021

  Rahoituskierros menee maaliin

  Perjantaina 7. heinäkuuta pitkän ja stressaavan puolen vuoden jälkeen onnistumme vihdoin allekirjoittamaan sijoituspaperit joka tarkoittaa että useat pääomasijoittajat sijoittavat yritykseeni reilut 650 000 EUR. Koko kevät on ollut taloudellista mikromanageerausta, siirrettyjä maksupäiviä, neuvotteluja työntekijöiden kanssa ja yleistä säätämistä. Nyt saan vihdoin työrauhan. Tai näin ainakin luulen…

• 9.7.2021

  “Big training day”

  Big training day on viimeinen iso treeni ennen itse Ironman-kisaa jolla pyritään valmistelemaan kehoa pitkään suoritukseen. Päivän aikana uin 3 kilometriä, pyöräilen 115 km ja juoksen 10 km. Tunne on ihan ok, mutta ei täydellinen. Ironman-kisaan on noin kolme viikkoa. Tämä on viimeinen päivä ilman fyysistä kipua ja ahdistusta seuraavaan kahteen vuoteen. Jos tuon olisin vielä tiennyt tuon hymyn takana…

• 11.7.2021

  I am a fake

  Olen Tukholmassa tapaamassa asiakkaita ja päätän tehdä julkisen postauksen rahoitusrundin onnistuneesta lopputuloksesta. Voin huonosti, vatsaan sattuu, hymy tulee pakosta ja koen olevani henkisesti hukassa. Ajatukset ovat tahmeat ja kaikki fokus menee vaan seuraavasta hetkestä selviämiseen. Istun tuolissa ja hymyilen kameraan vaikka tunne on 180 astetta toiseen suuntaan. Tapaan entisen pomoni Davidin jolle kerron kivuistani. Hän sanoo että koki saman eikä hekään löytäneet mitään, se hävisi parin vuoden sisään. Kiva, mietin. Palaan hotellihuoneeseen jossa haluan vaan nukkua jotta tuska helpottaisi.

• 23.7.2021

  Viikko Ironman-kisaan

  Ahdistus, kipu sekä outo pimeä kupla pään sisällä ei suostu lähtemään pois. Enää on viikko Ironman-kisaan Sveitsissä ja mietiskelen onkohan nyt hyvä idea lähteä. Käyn pienellä kevyellä pyörälenkillä ystävän ja tulevan kisan huoltomiehen Willen kanssa. Pyöräilyfiilis on ihan ok, mutta kun iloa ei tunnu missään. Torstaina lentokone vie minut Zürichiin ja siellä odottaa kestävyyskisojen kruununjalokivi. Mutta minä en ole valmis. Jossain sisimmässäni tiedän sen.

• 27.7.2021

  Lento Zürichiin

  Keskiviikko-iltana olen jo pakannut laukkuni sekä pyörän. Otan kuvan someen joka näyttää nyt jälkikäteen kuinka huonosti voin. Se ei ehkä näy ulospäin mutta fiilis on parempien sanojen puutteessa, karmea. Kun istahdan koneeseen kaikki mun solut huutaa minulle ”Älä lähde!”. Pissahätä ja ahdistuksen intensiteetti on niin voimakas että joudun vaihtamaan asentoa ikkunapaikallani joka viides sekunti. Yritän kuunnella musiikkia viedäkseni ajatukset muualle, minne tahansa paitsi nykyhetkeen. Mietin hengitystäni, unelmoin itseni paratiisisaarelle, yritän ajatella positiivisia asioita, mikään ei auta. Istun koko lennon itku kurkussa pureskellen hampaita yhteen.

• 30.7.2021

  Ironman Zürich

  Kisapäivä päätyy noin 5 h jälkeen ambulanssikyydillä Sveitsiläiseen sairaalaan, pulssin noustessa 220 lyöntiin per minuutti ja jäämällä sinne useaksi tunniksi. Sairaalassa suoneen työnnetään adenosiinia joka rauhoittaa sydämen. Pelästyn pahasti. Koko Ironman-kisan valmistelu ja tausta.

• 5-10.8.2017

  Työmatka New Yorkiin

  Alle viikko Ironman Zürichin jälkeen, työmatka New Yorkiin kutsuu jälleen. Jo lentokoneessa oma fiilis on ahdistava ja pimeä. Maailma on harmaa paikka. (Kirjoittaessa tätä, kaksi vuotta jälkeenpäin, tunnen kylmän hien puskevan, sekä itkun purkautuvan yrittäessä kirjoittaa tunteitani tuolta ajalta.) Vuokrasin paikan päällä pyörän ja pyöräilin aamulenkin 60 km George Washington bridgen yli New Jerseyyn. Fiiliksestä huolimatta. Olin niin hukassa etten tiennyt miten lähden pakoon pahaa oloani. Muistan taksissa istuessani palaverien välissä miten purin hampaita yhteen ja yritin miettiä kivoja asioita paetakseni lähes sietämätöntä ahdistusta.

  Viimeisenä päivänä Google-palaverin jälkeen kaikki aika pysähtyi, toivo tulevaisuudesta sen mukana. Mikä mulla on? Miksi voin näin huonosti? Tulispa jo huominen. Ehkä silloin taas kaikki on hyvin. Jos olisin tiennyt että tämä olo ei vielä poistu vuosiin, en tiedä mitä olisin tehnyt tuolloin.

• 11.8.2021

  Neurologi

  Koska kivut ja ahdistukset aiheuttavat sekavia tunteita josta en osaa erottaa mikä johtuu mistä? Olenko ahdistunut koska kivut eivät poistu vai toisinpäin? Voiko tämä liittyä jotenkin hermostoon? Tuntuu ehkä oudolta muille olla ymmärtämättä ettei toinen tiedä mitä sisällään tapahtuu mutta tällaista se oli. Labyrintissa juoksentelua aiheuttajaa etsien. Neurologi kirjoittaa reseptin lääkkeelle Triptyl. Kotona, lukiessa lääkkeen vaikutuksista huomaan etten voi syödä sitä koska minulla on pieni synnynnäinen sydänvika. Jätän sen keittiön laatikkoon.

• 15.8.2021

  Urologi

  Karmaiseva alavatsakipu sekä pissahädän tunne jatkuu täydellä voimalla joten palaan urologille. Urologi asettaa minut selälleen ja painaa alavatsaa kunnes hän jää vasemmalle puolelle. ”Tässä on jotain”, hän sanoo. Kalpenen ja pelästyn. ”Mitä siellä on?”. Lääkäri on hiljaa ja jatkaa painelemistaan. ”Mitä siellä on?”, kysyn uudestaan hermostuneena. ”En tiedä”, hän vastaa hitaasti. ”Laitan sulle lähetteen vatsan ultraääneen niin päästään katsomaan mitä siellä on.”, hän jatkaa rauhallisesti. Miten vitussa hän voi olla noin rauhallinen kun kyse on ongelmasta josta olen kärsinyt jo kuukausia. Minua pelottaa, joten jatkan kysymistä.

  ”Mikä se voisi olla?”. Lääkäri katsoo minua vähän ärsyyntyneenä, ”Ei varmaan mitään, ehkä vaan ulostetta”. Mikä helvetin ei varmaan mitään. En ole tyytyväinen joten kysyn uudestaan ”No mutta mikä se voisi olla”. Tässä vaiheessa lääkärillä on jo selkeästi palamassa pinna eikä hän ymmärrä lainkaan mun henkistä tilaa. ”Se ei varmaan ole mitään mutta mene nyt ultraääneen tarkastamaan kuitenkin asia”.

  Lähden pelonsekavassa olotilassa ulos kadulle ja varaan ajan ultraääneen kello 17.00 samalle päivälle.

• 15.8.2021

  Ultraääni numero 3

  Tulen paikalle noin puoli tuntia ennen varattua aikaa ja soitan Ruotsiin ystävälleni. Kerron hänelle että lääkäri on löytänyt jotain mun alavatsasta ja nyt selvitellään ultraäänellä tilanne. Yritän pysyä vähän kovana mutta kerron kuitenkin olevani huolissaan. Hän vastaa kuten ystävät yleensä ”Ei se varmaan mitään ole”. Vaikka tiedän ettei hän sitä voi tietää, sanat vaikuttavat kuitenkin aina jollain tavalla. Koen tilapäistä helpotusta.

  Sairaanhoitaja astuu käytävälle ja sanoo nimeni. Pulssini nousee kun kävelen huoneen ovista sisään. Tällaisessa tilassa ihmiset saavat kuulla syöpädiagnoosinsa. Armoton kliininen ympäristö ja arkisen rutiininomaisella ilmeellä asiasta ilmoittava lääkäri. Minä en halua kuulla vakavalla sävyllä alkavaa lausetta tänään. En halua, en ansaitse tätä.

  Huoneeseen astuu iloinen ulkomaalaistaustainen lyhyt herra. ”No mitäs herra Kaukinen kuuluu, meidän pitäisi katsoa sinun vatsaa vähän” hän sanoo pienellä murteella. ”Mene siihen selällesi niin katsotaan”, hän jatkaa. Makaan selälläni ja vapisen, koska olen jollain tasolla todella huolissaan siitä mitä urologi oli löytänyt. Ultraäänilaitteen skanneri liukuu sivusta sivuun, sitten ylemmäksi samalla kun hän katsoo ruutua.

  ”Näkyykö mitään?”, utelen.

  ”Kaikki näyttää toistaiseksi hyvältä”. ”Sinä olet vielä nuori mies, ei tässä pitäis olla mitään hätää”.

  Noin kymmenen minuutin tutkimuksen jälkeen hän nostaa laitteen pois ja pyytää minua istua ylös ja laittaa housut ja paidan päälle.

  ”Ei täällä mitään ole” hän sanoo hymyillen.

  Purskahdan nauruun. Mikä helpotus. Olin jo kerinnyt käydä läpi kaiken maailman asioita päässäni.

  ”Miksi mulla on niin kipeä vatsa sitten”, kysyn.

  ”Joskus vaan voi olla stressi tai jotain muuta, esimerkiksi kahvi. Minä ehdotan että sinä lähdet nyt lomalle ja rauhoitut. Se varmaan auttaa”. Lääkäri on todella hyvä, iloinen ja hänellä on mahtava asenne.

  Kiitän häntä ja astun ovesta ulos. Kolme ultraääntä nyt tehty. Ei siellä vatsassa voi olla mitään. Vaikka kuinka sattuu.

• 18.8.2021

  Neurologi

  Kerron neurologille etten voi syödä Triptyliä. Hän kirjoittaa uuden reseptin Lyricaan. Ennen kuin päätän ottaa ensimmäisen pillerin googletan lääkkeen josta ei kovin moni sano hyviä asioita. Soitan äitille joka sanoo välittömästi että ”Älä tuota paskaa kehoosi tunge, sen verran huono maine sillä on”. Jätän väliin Lyrican kanssa. Alavatsakivut sekä pissahädän tunne sen kuin jatkuu ja kohta en tiedä enää mitä minun pitäisi tehdä. Mitään ei tunnu löytyvän mutta miksi sitten sattuu ja pissattaa ja ahdistaa?

• 26.8.2021

  Yleislääkäri

  Palaan yleislääkärilleni jolle kerron kaikki läpikäydyt tutkimukset ja jatkuvaa huonoa olotilaa. Hän sanoo että periaatteessa ainoa tutkimus mitä ei olla tehty näihin oireyhtymiin liittyen on suolisto. Jos haluan täysin varmasti poissulkea fyysiset ongelmat, voisin tehdä tämän. Mutta luultavasti sekään ei tule näyttämään mitään, hän sanoo. Päätän kuitenkin että haluan tehdä sen koska poissulkeminen on minulle tärkeää. Hän tekee minulle lähetteen jolla pääsen itse tutkimukseen (jota en tosiaan odota suuremmalla innolla).

• 30.8.2021

  Kolonoskopia

  Ennen kolonoskopiaa, eli paksusuolen tähystystä, pitää tyhjentää suolisto. Edellisenä iltana olen siis juonut movipreppiä ja muita laksatiivisiä nesteitä ja viettänyt aika pitkän ajan posliinijumalan päällä. Hän saa isoja lahjoja tänään. Monet on sanonut että kolonoskopian pahin osa on edellinen ilta, joten toivon melkein itse tätä koska ei se nyt niin hirveää ollut istua siinä pöntöllä. Levottoman unen jälkeen herään ja lähden kävelemään kohti tulevaa uutta kokemusta.

  Jalat liikkuu nopeammin kuin yleensä ja hermot on vähän kireellä. ”Mitä jos siellä suolistossa nyt onkin jotain?”. Istun odotushuoneessa enkä oikein pysty rauhoittua. Ajatuksissani ainoastaan kaksi asiaa. Toivon ettei mitään vaan löytyisi. Ja toivon ettei kokemuksesta tule aivan uskomattoman epämukavaa. Puhutaan kuitenkin jonkin sortin pikku laitteesta joka työnnetään peräsuolesta sisään. Ei se nyt varmaan kovin mukavaa ole.

  Kiinnostuneille voin kertoa ettei kolonoskopia tunnu mitenkään kauhean paljon. Laite on todella pieni ja lähes ainoa epämukavuus on kun lääkäri kääntää laitteen suolistossa. Henkisesti se on myös rasittavaa koska sulla on laite vatsasi sisällä ja kääntäessä laitetta tunnet vähän kipua. Mutta prosessi on vartissa ohi ja lääkäri sanoo ettei sieltä löydy yhtään mitään. Labratulokset saan kuitenkin parin viikon kuluttua. Ei syytä kuitenkaan hermostua.

• 31.8.2017-8.9.2017

  Loma

  Kolonoskopian jälkeen lähden lomalle Portugaliin. En ole viettänyt lomaa vuosiin joten ajattelen että ehkä…ehkä nämä kivut ja ahdistukset voisivat poistua loman aikana. Koska siellä ei näyttäisi olevan mitään fyysistä. Jossain sisimmässäni toivon että loma pelastaisi minut tuskan kynsistä. Hämmentävintä koko lomassa on että siinä käy päinvastoin. Pimeys valuu kehooni. Yritän käydä lenkillä mutta alavatsaan sattuu. Päivisin tunnen valtavaa ahdistusta ja toivottomuuden tunnetta. En tajua mikä minulla on. Tilani ei ainakaan liity työhön koska miksi se tuntuisi kauheammalta ilman töitä. Vaikka tyttöystävä on mukana olen väsynyt ja toivon vaan että päivät menisi ohi. Hän ymmärtää tilannetta ja antaa leporauhan.

• 13.9.2021

  Kolonoskopian tulokset

  Tulokset saapuu verkkopalveluun ja samana päivänä lääkäri soittaa. Mitään ei ole löytynyt ja suolisto on hyvässä kunnossa. Kaikki hyvin siis. Fyysisesti. Tai näin ne ainakin väittää. Portugalin loma ei ole vaikuttanut olooni millään tavalla vaan harmaa arki, kivut ja pissahädän tunne piinaa päivittäin.

• 19.9.2021

  Slush Singapore

  Matka lähtee kohti Singaporea ja paikallista Slush-tapahtumaa. Slush on suomalainen huippusuosittu start-up tapahtuma joka toimii myös Singaporessa, Tokiossa ja Shanghaissa. Lennän paikalle tapaamaan paikallisia medioita joille yritän myydä yritykseni tuotetta. Pää painaa sata kiloa, ajatukset ovat tahmeat mutta annan ainakin muiden mukaan energisen vaikutelman ja meen jopa päälavalle pitchaamaan tuotettani. Konfan jälkeen valun ahdistuneena hotellihuoneeseen jossa yritän saada unta ja paeta kipujani. Parin tuskallisen päivän jälkeen pääsen vihdoin takaisin kotiin Suomeen. Mutta tilastani en pääse eroon.

• 2.10.2021

  Urologi

  Jatkuva pissahädän tunne (joka myös samalla itkettää) kiusaa minua joten käyn uudestaan urologilla. Nyt ehkä lukijalle on jo selvää että tilani on pakko olla joko masennus ja/tai uupumus. Ymmärrän sen täysin. Mutta silloin koko kehoni oli niin kaoottisessa tilassa jossa fyysiset ja henkiset oireet kilpailivat toisensa kanssa kenen vuoro oli aiheuttaa pahaa oloa, etten yksinkertaisesti osannut käsitellä sekavia tunteita.

  Urologi sanoi että kyseessä voisi olla joku eturauhasen ongelma joka puskee pissahädän tunnetta ja kirjoitti reseptin jossa oli potenssilääke Cialiksen (pienissä annoksissa kuulemma voi auttaa eturauhasongelmiin) lisäksi Trampalgin 37,5/325, mg ja Nocdurna 25 mikrog uneen. Nukuin edelleen todella huonosti ja nousin öisin pissalle monet kerrat.

• 24.10.2021

  Yleislääkäri

  Cialis ja muut urologin antamat lääkkeet eivät vaikuta juuri mitenkään olooni joten palaan yleislääkärille hakemaan apua uneen ja hän kirjoittaa minulle Opamoxia. Opamoxista on tässä vaiheessa tullut suosikkilääkkeeni koska sen vaikuttaessa kivut sekä ahdistus poistuu. Käyttö on kuitenkin ollut rajoitettu 1 pilleriin mutta syksyn aikana yksi pilleri ei enää vaikuta joten pahoina iltoina vedän kaksi 15 mg tablettia. Vajoan mukavaan pöhnään ja nukahdan. Fiilis valuu myös seuraavaan päivän koska herätessä koen kivutonta ja ahdistuksesta vapaata aikaa. Kun joku asia helpottaa noin paljon on helppo turvautua siihen.

• 27.10.2021

  Psykiatri

  Tapaan ensimmäistä kertaa koko prosessin aikana psykiatrin. Vastahakoisesti. Istun alas ja kerron hänelle tilanteestani. Olen hieman varautunut vaikka olen tottunut puhumaan suhteellisen avoimesti terapeuttien kanssa. Hän määrää minulle aluksi Propranololia. En edes muista enää miksi. Tässä vaiheessa kuitenkin ensimmäinen askel kohti laajemman ongelmakuvan ymmärtämistä on tehty. Kaikki fyysiset oireet ovat lähestulkoon poissuljettu ja nyt mun on pakko turvautua ajatukseen että kyseessä on suurella todennäköisyydellä henkinen ongelma.

• 6.11.2021

  Singapore/Malesia

  Matkustan Singaporeen josta matka koittaa seuraavana aamuna Malesiaan. Matkalla kentälle taksissa kirjoitan itselleni meilin pahasta olostani. En ole vielä koko tämän sairastumisprosessin aikana kirjoittanut yhtäkään muistiinpanoa mun omista tuntemuksista. Aamulla taksissa kuitenkin tunne on niin kamala etten näe mitään muuta vaihtoehtoa. Kirjoitan meilin jonka lähetän itselleni muistutuksena olotilastani.

  Koko päivä on yksi elämäni kauheimmista. Ahdistus on niin voimakas että lähes oksettaa. Haluan vaan syödä rauhoittavan ja mennä nukkumaan. Paeta. Kun saavun Kuala Lumpurissa sijaitsevaan Malesian isoimman mediatalon toimistolle päätän kuitenkin että tälle tuskalle on pakko saada vastinetta. Olen lähettänyt heille sopimuksen pari viikkoa aikaisemmin mutta heillä on vielä asioita joita pitää käsitellä. Sanon etten lähde paikalta ennen kuin sopimus on allekirjoitettu. Alan neuvottelemaan heidän juristin kanssa sopimuksen avoimista asioista kunnes pääsemme yhteisymmärrykseen. Sopimus allekirjoitetaan ja minä hymyilen kameraan. Kuvan postaan LinkedIniin jossa liket tulee kun liukuhihnalta.

  Jos mä oon onnistunut neuvottelemaan sopimuksen tässä olotilassa, mitenköhän paljon tehokkaampi olisin ollut terveenä…

  Palaan täysin raatona takaisin Singaporeen illalla, syön kaksi Opamoxia 15 mg ja herään kaksitoista tuntia myöhemmin.

• 21.11.2021

  Psykiatri

  Sovin tapaamisen psykiatrin kanssa toisen kerran. Kerron tuntemukseni viime Aasian matkalta ja lähes loputtoman ahdistuksen jota olen tässä vaiheessa kärsinyt jo puolisen vuotta. Hän miettii vähän aikaa kunnes kysyy onko Venlafaxin tuttu lääke. Vastaan kielteisesti jolloin hän avaa lääkkeen anatomiaa. Se on uuden sukupolven masennuslääke jota annetaan myös minun kaltaisiin ahdistuksiin ja kipuihin. Oloni on epämukava koska tiedän etten tule tunkemaan tuota lääkettä kehooni. Nyökkäilen ja kuuntelen mutta poistuessa paikalta en mene apteekkiin vaan kotiin. Masennuslääke on iso askel. Kärsin mielummin.

• 22.11.2021

  Matkan varaus Malesiaan

  Malesialainen mediatalo on ilmoittanut pitävänsä tuotteemme julkaisutilaisuuden Kuala Lumpurissa 8. joulukuuta. Tarkoitus olisi seistä lavalla ja esittää tuote Malesian medioille sekä paikalla oleville julkkiksille. Varatessani matkaa kehoni alkaa stressaantua ja ahdistus painaa rinnassa. On selvää ettei kehoni ole mukana tässä suunnitelmassa. Kun lopulta lippu putoaa sähköpostin minua alkaa itkettää. Minä en enää päätä omasta työstäni vaan yritys vie minua. Eihän tän näin pitänyt mennä. Yrittäjyyden piti olla vapautta. Nyt olen enää matkustaja vailla mitään kontrollia. Menen kotiin nukkumaan.

• 1.12.2021

  Psykiatri/Urologi

  Minulla on sovittu puhelinpalaverit urologin sekä psykiatrin kanssa. Urologilta utelen mitä tässä voi enää tehdä. Hän ei osaa enää sanoa koska mikään ei näytä auttavan. Käyn ottamassa virtsanäytteen joka tulee takaisin negatiivisena.

  Psykiatrille minulla on kysymyksiä masennuslääkkeestä. Kuinka kauan minun pitäisi sitä ottaa? Minkälaisia haittavaikutuksia se voi aiheuttaa? Psykiatri suosittelee ottamaan masennuslääkettä ainakin vuoden. Kuullessani tämän, vastustukseni pillerien hakemiseen apteekista nousee entistä enemmän. En haluaisi mitenkään syödä lääkkeitä jotka ”sotkee” aivojen serotoniinitasoja. Haittavaikutusten suhteen hän on optimistinen ja sanoo että tämän lääkkeen haittavaikutukset ovat yleensä minimaaliset. Pieni libidon laskeminen sekä vaikeus ejakuloida. Noh, se on kaikille suhteellista kuinka tärkeänä näkee ejakuloinnin. Ihan mukavaahan se kyllä on.

  Päätän jättää väliin tälläkin kertaa.

• 8.12.2021

  Kuala Lumpur

  Kuala Lumpurissa nousen lavalle mediatalon innovaatiojohtajan kanssa tilaisuudessa jonka lasken urani kohokohtiin. Pieni Helsinkiläinen start-up on solminut sopimuksen Malesian isoimman mediatalon kanssa, Media Prima Berhad, jonka alustalla on lähes yhdeksän miljoonaa tilaajaa. Aivan mieletön saavutus josta olen edelleen erittäin ylpeä.

  En yleensä kadu mitään, enkä myöskään sitä että tilaisuus olisi ollut huomattavasti mukavampi mikäli olotilani olisi ollut parempi. Nyt se meni näin. Tilaisuuksia tulee lisää elämässä.

• 24.12.2021

  Jouluaatto

  Vietän jouluaaton paikassa jossa tykkään olla erittäin paljon. Läsnä on paljon sukulaisia ja ilmapiiri on jouluinen sekä pehmeä. Olen jo turtunut masennuksen tunteeseen. Joka kerta kun teen nykyään jotain josta minulle tulee normaalisti onnellinen olo, tunne on täysin päinvastainen. Yritän niellä ahdistuksen tunteitani. Juon olutta. Pelaan konsolipelejä lasten kanssa. Kaikki tuntuu toivottomalta. Alavatsaa polttaa ja pissahädän tunne on vahvasti läsnä. Fiilis on mustavalkoinen. Alkoholi ei lievennä masennuksen tunteita eikä minulla ei ole mitään aseita hoitaa tilannetta. Kunpa joku tietäisi miltä minusta tuntuu.

• 31.1.2022

  Tammikuu

  Uusi vuosi alkaa firman kautta suurella innolla Malesian diilin siivittämänä. Hampaita yhteen puristaen suunnittelen seuraavia kuukausia ja myyntiä. Joka päivä on yhtä harmaa kuin seuraava. Olen jo tottunut syvän ilon tunteen poissaoloon. Mietin että jos saisin vaan mahdollisimman paljon uutta liiketoimintaa yritykselle, voisin siirtyä sivuun joksikin ajaksi.

  Jotta selviäisin pahimmat olotilat ja saisin ainakin 6-7 tunnin unet käyn hakemassa lääkäriltä lisää rauhoittavia, Opamox 15 mg. Vieläkin olen vahvasti sitä mieltä että sinnitteleminen on ahdistuksen arvoista.

• 15.2.2022

  Media Honeypot

  Osallistun mediatapahtumaan jossa koko päivä koostuu palavereista eri mediatalojen kanssa. Kun katson aamulla kalenteria tunnen sietämättömän itkemisen paineen silmieni takana. ”Toivottavasti tämä päivä menisi nopeasti pois alta”. Vedän hymyn päälle vaikka haluaisin mielummin vaan jäädä kotiin syömään rauhoittavia.

  Juoksen päivän aikana palaverista toiseen ja käyn jopa lavalla pitchaamassa tuotetta. Kukaan ympärilläni ei aavista mitään mun sisäisestä olotilasta. Hymyilen ja tukahdutan kaiken huonon olon. Konfan jälkeen saavun himaan jossa istahdan lattialle seinää tuijottaen. Päätän huomenna soittaa psykiatrille ja konsultoida masennuslääkkeiden käytöstä.

• 26.3.2022

  Tokyo Slush

  Vastoin kaikkea aistejani päätän lähteä Tokion Slush start-up tapahtumaan. Koko kehoni vastustaa tätä ideaa mutta kun minulle on tärkeää hoitaa yritys sellaiseen kuntoon että voin rauhassa ottaa lomaa, ja samalla tehdä sijoittajat iloiseksi.

  Laskeudun huonosti nukutun yön koneessa jälkeen aamulla Nagoyaan josta tarkoitus on ottaa juna Tokioon. Kävelen zombiemaisesti asemalla etsiessä junaa. ”Miksi miksi miksi?” pyörii mun päässä. Miksi minä teen tätä itselleni?

  Olen sopinut ensimmäisen pitchaustilaisuuden kello 14.00 Shibuyassa jonne saavun 13.30 syömättä vielä mitään. Astun lavalle, hymyilen yleisölle ja vedän mun setin. Ai ai jos he tietäisivät mikä olo minulla on. Eventin jälkeen hyppään taksiin, suuntaan hotellille jossa nukun tunnin. Siitä lähden seuraavaan tapahtumaan jossa myös pitchailen. Välittömästi osuuteni jälkeen painun hotellille. Taksissa huokaan helpotuksesta että agendani on tältä päivältä hoidettu.

• 28.3.2022

  Tokyo Slush II

  Ensimmäiseksi päiväksi Slush Tokiossa olen vuokrannut standin jossa seison ja demoan tuotetta. Kirjoittaessa tätä ymmärrän että jankutan paljon huonoa oloani mutta en keksi enempää sävyjä kuvata olotilaani. Olo oli yksinkertaisesti niin huono että aika tuntui pysähtyvän. Kävin päivittäistä taistelua kehoni kanssa (jonka keho tuli lopulta voittamaan). Halusin viedä yritykseni tilanteeseen jossa sillä olisi kestävä pohja ja hyvät edellytykset pärjätä taloudellisesti. Ja vielä tuolloin koin että tämä menestys saisi maksaa, vaikka hintana olisi mun oma hyvinvointi.

  Heti kun konfan ovet meni kiinni hyppäsin taksiin suoraan hotellille jonne jäin lukemaan ja lepäämään. Onneksi minulla oli lukemista josta pidin erityisen paljon, Mobergin ”Maastamuuttajat”-epos. En osallistunut jatkobileisiin tai muihin niin sanottuihin ”side-eventeihin”. En pystynyt. Kaikki soluni huusivat tätä ideaa vastaan. Joten jäin hotelliin. Elämä tuntui ja oli pimeää. Tässä vaiheessa olin syönyt Venlafaxin-lääkettä noin neljä viikkoa enkä kokenut mitään helpotusta oireisiin.

• 9.4.2022

  Cannes – Viimeinen työmatka

  Epätoivoisena yritykseni tilanteesta (haluan lisää sopimuksia isojen mediatalojen, nykyiset eivät vielä riitä) pakkaan laukkuni ja suuntaan Cannesin mediatapahtumaan MIPTV jossa iso osa maailman medioista ovat paikalla. Venlafaxin-kuuri on nyt ollut käytössä noin kuusi viikkoa enkä tunne vieläkään mitään muuta kuin samaa pahaa oloa kuin aiemmin. Kaiken merkityksettömyys vaivaa minua. En tunne mitään tulevaisuuden toivoa enkä koe että millään mitä teen on mitään merkitystä. Hymyn takana kyyneleet painaa isolla voimalla, odottaen vapautusta.

  Niin kauan kuin keho ei pysäytä minua sairaalakuntoon, aion yrittää hoitaa firman asiani, ja sitä se ei pysty toistaiseksi tekemään. Vaikka olo on osittain niin karmea että mun on pakko olla hiljaa, niellä ja yrittää fokusoida ajatuksiani, pystyn silti pitchaamaan koska se on jo niin selkärangassani.

  Konfan päättyessä olen enemmän kuin helpottunut. En tiedä kuinka monta tällaista pystyn enää kärsimään.

• 18.4.2022

  Viimeinen kerta toimistolla

  Cannes jälkeen olen viettänyt ison osan ajasta kotona jossa olotila on ollut vähän parempi. Käyn lounaalla jonka jälkeen päätän mennä toimistolle. Muistan hetken kuin eilisen. Kun käännyn lounaan jälkeen keskuskadulta toimistolle päin Kamppiin kehoni lähes kramppaa ja ahdistuksen tunne painaa täydellä voimalla.

  Päätän kuitenkin kävellä toimistolle jossa astuessani sisään paha olo kulminoituu vielä entisestään. Käyn moikkaamassa työntekijöitä mutta lähden pois sieltä lähes välittömästi. Koko toimisto on minulle kryptoniittiä. Ehkä tämä on nyt tässä, mietin.

• 8.5.2021

  Sairasloma

  Oireet jotka eivät ole merkittävästi helpottaneet masennuslääkkeiden avulla, vähenee kun vihdoin saan sairaslomapaperit psykiatrilta. Diagnoosina lievä masennus, sekä ahdistuneisuushäiriö. Tähän loppui tämä yritys minun kannalta, toivon että muut osakkaat ja työntekijät saavat hoidettua homman.

  Suurin pelkoni oli kauan jättäytyä pois omasta yrityksestä. Koko yritys koostui osittain mun DNA:sta. Minä olin osa tätä ja yritys oli osa minun identiteettiä. Loppujen lopuksi kuitenkin pahoinvointi oli mennyt niin pitkälle että koin ainoastaan valtavan helpotuksen jättää tuo henkinen taakka taakse. Tunne oli ehkä jopa hieman surrealistinen. Miten pystyin näin helposti jättämään ison osan aikuiselämäni työstä? Jo et osaa kuvitella jättäväsi omaa yritystä, ymmärrät minkälainen olotila pitää olla että siitä tulee helppoa.

  Tästä päivästä lähtien elämässäni muuttui prioriteetit sekä elämäntavat. Sillä oli kova hinta. Vielä 2,5 vuotta ensimmäisen oireen jälkeen kärsin edelleen ajoittain syvästä tuskasta. Toki onneksi enää harvoin. Ehkä joudun elämään tämän tuskan kanssa jopa loppuelämän. Senhän sit näkee.

  Kiitos kun luit tuskaisen matkani parempaan elämään.

Noora (Website)

administrator